Jos haluat selvitä hengissä, sinun on oltava vahva ja fiksu
Kauan sitten eli kolme läheistä ystävää: herra Rauta, herra Lasi ja herra Suolakurkku. Herra Rauta oli tehty raudasta, herra Lasi lasista ja herra Suolakurkku suolakurkuista. He olivat köyhiä eivätkä pystyneet tekemään työtä, ja he asuivat pienessä mökissä peikon suuren linnan vieressä.
He kävivät peikon keittiössä syömässä ja palasivat sitten pieneen mökkiinsä. Mutta eräänä päivänä, kun he olivat syömässä, peikon vaimo näki heidät keittiössä. Hän suuttui ja sanoi, ettei heidän pitäisi tulla sinne.
Seuraavana päivänä he palasivat ja alkoivat syödä keittiössä, mutta vaimo näki heidät, ja nyt hän oli oikein vihainen. He juoksivat pakoon, mutta vaimo lähti perään, ja tällä kertaa hän sai herra Lasin kiinni ja puhalsi häneen. Herra Lasi lensi ilmaan, putosi alas, särkyi palasiksi ja kuoli. Hänen ystävänsä olivat surullisia, mutta eivät voineet tehdä hänen hyväkseen mitään.
Seuraavana päivänä herra Rauta ja herra Suolakurkku menivät taas keittiöön ja alkoivat syödä, mutta vaimo lähti jälleen heidän peräänsä. He juoksivat karkuun, mutta vaimo ajoi heitä takaa, ja tällä kertaa hän sai kiinni herra Suolakurkun ja puhalsi häneen. Tämä lensi ilmaan ja putosi alas, napsahti poikki ja kuoli. Herra Rauta oli todella surullinen ja vihainen, ja hän halusi kostaa.
Seuraavana päivänä herra Rauta meni peikon keittiöön ja alkoi syödä. Vaimo näki hänet ja kysyi, haluaisiko hän kuolla kuten ystävänsä. Herra Rauta sanoi, ettei vaimo pystyisi tappamaan häntä. Vaimo puhalsi häneen, ja herra Rauta lensi ilmaan ja putosi alas, mutta ei kuollut, koska hän oli tehty raudasta. Niinpä vaimo puhalsi vielä kovempaa kuin ensimmäisellä kerralla, mutta herra Rauta ei silti kuollut. Vaimo yritti vielä kerran, mutta tällä kertaa hänen suunsa repesi kesken puhaltamisen, ja herra Rauta nauroi hänelle.
Vaimo meni räätälin luo ompelemaan suunsa takaisin kiinni. Sen jälkeen hän meni herra Raudan pienen mökin luo ja huusi: "Tule tänne, jos olet vahva mies!" Herra Rauta tuli ulos mökistään, ja vaimo yritti puhaltaa häneen, mutta hänen suunsa repesi taas. Herra Rauta nauroi hänelle. Vaimo raivostui ja meni uudelleen räätälin luo ompelemaan suunsa kiinni.
Hän ei siis pystynyt tappamaan herra Rautaa, mutta keksi napata hänet kiinni, kun tämä tulisi hänen keittiöönsä. Seuraavana päivänä herra Rauta meni keittiöön, ja peikon vaimo sai hänet kiinni, pisti hänet vahvaan säkkiin ja sitoi säkin hirttonuoralla. Vahtimaan herra Rautaa hän määräsi tyttärensä Memonan.
Peikon vaimo aikoi keittää herra Raudan ja kutsua koko sukunsa syömään hänet, joten hän sanoi tyttärelleen, että tämän täytyi varoa avaamasta säkkiä. Sitten hän lähti kotoa kutsumaan sukulaisiaan päivälliselle.
Herra Rauta kuuli vaimon sanovan haluavansa syödä hänet ja mietti, miten pääsisi ulos säkistä. Hän alkoi mutustaa purukumia kovaäänisesti ja sanoi: "Punainen purkka, mmmm, nam nam! Vihreä purkka, mmmm, nam nam! Sininen purkka, mmmm, nam nam!" Hän toisti tätä monta kertaa, ja onneksi peikon tytär (Memona) halusi purukumia, joten hän pyysi herra Rautaa antamaan palan.
Herra Rauta sanoi, ettei voi antaa purukumia, koska säkki oli sidottu. Hän sanoi, että tyttö voisi tehdä säkkiin pienen reiän, mutta tämä vastasi, ettei voi, koska äiti oli käskenyt olla avaamatta säkkiä. Herra Rauta odotti minuutin ja toisti sitten: "Punainen purkka!!! mmmm, nam nam! Vihreä purkka!!!! mmmm, nam nam! Sininen purkka!!!!! mmmm, nam nam!" Lopulta tyttö suostui tekemään pienen reiän.
Tyttö teki pienen reiän ja sanoi: "Anna minulle pala purkkaa, ole kiltti." Mutta herra Rauta sanoi, ettei saa purkkaa ulos, koska reikä oli liian pieni. Niinpä tyttö levensi sitä ja kysyi: "Annatko nyt minulle purkkaa, ole kiltti?" Herra Rauta vastasi taas: "Ei, en voi, reikä ei ole tarpeeksi iso!" Tyttö levensi reikää vielä lisää, mutta herra Rauta ei suostunut, ennen kuin reikä oli niin iso, että hän pääsi siitä ulos.
Kun peikon vaimo palasi sukunsa kanssa, ruoka oli jo katettu pöytään. Peikon vaimo sanoi, että hänen tyttärensä oli aivan erinomainen, kun oli keittänyt herra Raudan, ja niin he alkoivat syödä.
Mutta syötyään peikon vaimo meni jääkaapille, avasi pakastimen ja näki tyttärensä pään. Hän huusi: "Eiiiiiiii!?!????" ja alkoi itkeä, mutta herra Rauta nauroi ja juoksi peikon talon katolle.
Vaimo seurasi häntä katolle, mutta herra Rauta pilkkasi häntä ja sanoi: "Tämä on Memonan paita", ja heitti paidan hänelle. Vaimo itki holtittomasti, ja herra Rauta sanoi: "Tämä on Memonan mekko", ja heitti senkin hänelle. Sitten hän sanoi: "Nämä ovat Memonan housut", ja heitti ne myös.
Lopulta herra Rauta pakeni kauas tyytyväisenä siitä, että oli kostanut ystäviensä kuoleman ja peikon vaimo oli menettänyt kaiken, mitä rakasti.
Tarinan opetus on:
